Blogi

petteri, 23.9.2011

Heippa, olen S-trainee02 ryhmän trainee Kajaanin Palveluässästä ja haluan kertoa sinulle kuulumisiani omasta trainee ajastani. Aloitimme helmikuun alussa 9-henkisen ryhmämme kanssa tutustuen toisiimme ja S-ryhmään. Siitä lähtien olen kierrellyt eri toimipaikoissa osuuskauppa Maakunnalla ja Palveluässässä. Heti ohjelman aluksi teimme yhdessä tutorini kanssa melko tarkan puolivuotissuunnitelman tekemisistä ja kentän harjoituspaikoista ja sen mukaan on menty. Oma tutorini on ollut harjoittelun parhaimmista tukipilareistani. Häneltä olen saanut aina vastauksen itseäni mietityttäviin kysymyksiin ja hän on jaksanut tukea ja kannustaa harjoittelun kuluessa. Olen itse ottanut yhteyttä ennen harjoittelun alkua toimipaikan päällikköön, ja päällikön kanssaan olemme yhdessä suunnitelleet tarkemman ohjelman kenttäharjoittelulle. Kentällä harjoittelussa olen aina saanut hyvin positiivisen ja kannustan vastaanoton.  Välillä joutuu selittämään useaan otteeseen, mikä tämä S-trainee ohjelma oikein on, sillä ohjelma ei ole vielä kovin tunnettu. Sitten voi kertoa, että ohjelma on lähes sama, kuin entisen kenttäkoulutuksen nimellä ollut ohjelma ja sitten voi löytyä joku, joka tietää mitä ohjelma tarkoittaa. Sana kenttäkoulutus kuvaa ohjelmaa melko hyvin, olemmehan kentällä, toimipaikoissa oppimassa ja näkemässä käytännön työtä ja arkea. Työnkiertosuunnitelma muokkaantuu harjoittelun kuluessa, ja olen itsekin pystynyt vaikuttamaan ohjelmaan, tiettyjen raamien sisällä tietenkin. Moni asia on riippunut hyvin paljon omasta joustavuuskyvystä ja tahdosta. Oma ohjelmani on ollut hyvin joustava aina tarpeen vaatiessa. Jos tulee jotain erityisen tärkeää oppimisen kannalta, olen pyrkinyt aina osallistumaan, mutta joskus pitää pystyä itsekin joustamaan.

Palveluässän harjoittelujeni aikana olen ollut tutustumassa eri prosesseihin, kuten ostoreskontraan, palkanlaskentaan ja kirjanpitoon. On hyvin mielenkiintoista päästä näkemään Palveluässän toimintaa nyt, kun organisaatio kasvaa ja toimintoja on siirretty Espoosta Kajaaniin. Palveluässä otti ohjelmaan kaksi traineeta Kajaaniin, vaikka alun perin haettiin yhtä. Kun kuulin, että olen valittujen joukossa, edessäni oli muutto Oulusta Kajaaniin. Nyt olen rohjennut ostaa itselleni asunnon Kajaanista, sillä tulevaisuus tuntuu turvalliselta. Olemme lisäksi käyneet toisen S-traineen kanssa tutustumassa SOK Talouteen ja suunnittelimme ohjelman tutustumisjaksolle itse. Ryhmämme suunnittelee myös vapaa-ajan reissua Tahkolle mökkeilemään, sillä meistä on muodostunut tiivis porukka ja pidämme yhteyttä myös Jollas-jaksojen välissä.

Välillä ohjelman aikana voi joutua astumaan tietyille epämukavuusalueille. Esimerkiksi juuri nyt olen tekemässä MaRa-harjoittelua, eli majoitus- ja ravintolaliiketoimintaan liittyviä asioita. En tiedä majoitusliiketoiminnasta ennestään lähes mitään, ohjelmat ovat minulle tuntemattomia ja talon tavoille oppiminen vie aikaa. Yritän tehdä jotain ja henkilö perässäni joutuu korjaamaan kaikki virheeni. Nyt ollaan varmasti epämukavuusalueella, mutta kaikesta selvitään avoimella mielellä ja halulla oppia. Majoitukseen liittyvät salatkin alkavat tulla jo minulle tutuksi, ja loppujen lopuksi majoitukseen liittyvä liiketoiminta on hyvin kiehtovaa. Sitä ei voi koskaan tietää, vaikka tämäkin trainee joskus haluaisi tutustua majoitustoimintaan tarkemmin ja tekisi joskus työtä asian tiimoilta. S-ryhmässä siihen on mahdollisuus, kuten moneen muuhunkin tekemiseen! Kenttäharjoittelupaikat vaihtuvat myös suhteellisen tiiviiseen tahtiin, joten käytännössä juuri kun olet oppinut jonkun asian tekemään kunnolla, paikka vaihtuu ja pääset oppimaan uutta. Mielenkiintoista ja haasteellista, mutta joskus hieman raskasta. Tehtäviinsä ei ainakaan ehdi ikinä kyllästyä. Toisaalta, aina ei tarvitsekaan päästä sieltä missä aita on matalin ja tätä aikaa tulee varmasti muisteltua ja hyödynnettyä vielä pitkään. Tällä viikolla pääsin esittelemään ohjelmaa omaan koti yliopistooni Ouluun ja toivottavasti saamme hyviä hakijoita paljon ohjelmaan tänäkin vuonna. Tavataan pian kentällä, Palveluässässä tai Jollaksessa!

Respa terveisin,

Sari

Avainsanat:
Kategoriat: Blogi | Kommentteja (0)

petteri, 4.8.2011

Hei blogin lukija! En ole koskaan ennen kirjoittanut blogia, mutta olen kuullut, että perinteisesti S-traineiden blogikirjoituksia kirjoitetaan junassa kellon ollessa korkeintaan seitsemän aamulla. Niinpä minäkin siis kaivan koneen matkalaukustani ja alan tilittämään.

Olen juuri palaamassa silmiä avaavalta tutustumiskäynniltä Pietarista. Monta vuotta yliopistossa on Venäjän kaupan luennoilla hoettu Venäjän liiketoiminnan eroavan merkittävästi Suomen liiketoiminnasta, mutta vasta nyt tämä lause sai kunnolla lihaa luiden ympärille. S-trainee koulutuksen suurin anti minulle on yliopistossa opitun teorian päälle saatu käytännön kokemus. Minut on palkattu lähialueiden, eli Venäjän ja Balttian S-traineeksi, mutta ensimmäiset kymmenen kuukautta vietän Kokkolassa osuuskauppa KPO:n liiketoimintaan tutustuen. Tämä järjestely varmistaa, että tunnen S-ryhmän juuret hyvin ennen Venäjälle siirtymistä ja antaa mahdollisuuden verrata Suomen ja Venäjän käytäntöjä.  Jo nyt olen nähnyt esimerkiksi uuden Prisman avauksen rajan molemmilla puolin.

Meillä kaikilla S-traineilla koulutuspolut eroavat hieman toisistaan. Suomen puolella minun tarkoitukseni on työskennellä muutama viikko Prismassa, Kodin Terrassa, ABC:llä, Sokos Hotellissa ja sen ravintoloissa, S-marketissa ja Autokaupan kehittämisen parissa. Syksyllä pääsen tutustumaan vielä KPO:n tukitoimintoihin ennen Venäjälle muuttoa. Osa meistä syventyy traineen aikana yhteen ketjuun, mutta minun ohjelmassani kierretään kaikki ketjut läpi ja hankitaan kokonaisvaltainen käsitys S-ryhmän toiminnasta. Kyllähän se itseäkin välillä naurattaa kun vastavalmistunut kauppatieteen maisteri ottaa tilausta vastaan ABC:n Hesburgerin kassalla tai hyllyttää hernekeittopurkkeja aamu kuudelta, mutta tästä huolimatta en osaa kuvitella parempaa tapaa aloittaa uraa S-ryhmässä. Helsingin Jollaksessa vietettävät välijaksot tuovat vaihtelua käytännön työhön, eikä yhteenkään työtehtävään ole koulutuksen aikana ehtinyt kyllästymään. Lisäksi koulutusohjelmaan kuuluu paljon sellaisiakin tehtäviä, joihin ei tähänastisissa kesätyöpaikoissa ole ollut mahdollisuutta. Näistä esimerkkinä kesätyöntekijöiden rekrytointi, työvuorosuunnittelu, esimiesharjoittelu sekä tukitoimintoihin tutustuminen.

Minun koulutukseni eroaa muiden osuuskauppojen S-traineista vielä siten, että koulutuksen viimeiset viisi kuukautta tulen viettämään Pietarissa. Suunnitelman mukaan myös Pietarissa pääsen tutustumaan paikallisiin Prismoihin, Sokos hotelleihin ja tukitoimintoihin. Tämänviikkoinen vierailu ei ainakaan vähentänyt poltettani päästä tutkimaan S-ryhmän kiemuroita Venäjällä ja yksi S-ryhmän parhaista ominaisuuksista työnantajana on sen tarjoamat monipuoliset työmahdollisuudet niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Nyt juna saapuu asemalle ja minä lähden kohti ABC:tä. Toivottavasti tapaamme sinun kanssasi vielä jossain vaiheessa S-ryhmä uralla!

Näihin tunnelmiin,

Riikka, Lähialueiden S-trainee Kokkolasta!

Avainsanat:
Kategoriat: Blogi | Kommentteja (0)

ville, 4.8.2011

Neljä kuukautta S-traineena on vierähtänyt todella vauhdilla. Tähän mennessä matkan varrella on kertynyt työskentelyä viidessä eri toimipisteessä, kolme koulutusjaksoa Jollaksessa ja vielä viikko ketjuohjauksen parissa Ässäkeskuksessa. Jollaksen koulutusjaksot huippuluennoitsijoineen ja vierailijoineen, aina SOK:n pääjohtajaa myöden, ovat olleet todella upeita kokemuksia ja antaneet meille mahdollisuuden nähdä liiketoimintaa ”helikopteriperspektiivistä”.  Toisaalta taas lähijaksojen konkreettiset tekemiset aivan ruohonjuuritasolta lähtien ovat auttaneet ymmärtämään päivittäistä liiketoimintaa ja strategioiden jalkautumista. Minulle on ollut tärkeää huomata, että S-ryhmää kokonaisuutena todella johdetaan sen julkilausuttujen arvojen mukaisesti ja se myös näkyy joka tasolla ja kaikessa toiminnassa.

Henkilökohtaisesti en ole ollut kaupassa töissä ennen tuloani S-ryhmään, joten jokainen päivä tuo minulle edelleen uutta opittavaa tullessaan. Juuri oppiminen ja kehittyminen ovat minun mielestäni tämän ohjelman suola, ja koen sen sopivan erityisen hyvin ihmisille jotka ovat jatkuvasti valmiita haastamaan ja kehittämään itseään. S-ryhmällä on varmasti tarjota jokaiselle työntekijälleen sopivan kokoisia haasteita sekä mahdollisuuksia oppia jatkuvasti uutta. Mielestäni on mahtavaa, että vaikka yksi taival korkeakouluopintojen päättyessä loppuu, koen kuitenkin olevani vasta valitsemani tien ensi metreillä monien kiehtovien mahdollisuuksien siintäessä tulevaisuudessa.

Avainsanat:
Kategoriat: Blogi | Kommentteja (0)

ville.halttu, 8.11.2010

Terve vaan minunkin puolestani. Nykäistään tämä blogin pitäminen käyntiin pienellä esittelyllä ja kertauksella, siitä mitä olen ehtinyt tekemään tämän jo 9 kuukauden osuuskauppauran ja S-trainee ohjelman aikana.

Aloitimme traineekollegoiden kanssa taipaleemme helmikuun alussa kahden päivän avausjaksolla Jollas-instituutissa. Melkein heti tämän jälkeen minulle kävi selväksi, että tulisin viettämään suurimman osan traineeajastani uuden Kodin Terra ketjun parissa. Ohjelman alku sattui juuri sopivaan saumaan, sillä oman osuuskauppani Arinan alueelle Rovaniemelle oltiin avaamassa Kodin Terran yhdettätoista yksikköä.  Niinpä pääsin mukaan täysimääräisesti Rovaniemen Kodin Terran avausprojektiin. Oikeastaan siitä lähtien on tullut harjoiteltua rautakauppahommia enkä vielä ole ehtinyt kiertää toisilla toimialoilla. Tosin työkierron aika tulee kuitenkin myöhemmin talvella kunhan pahimmista avauskiireistä on selvitty.

Ja mitäs kaikkea sitä onkaan ehtinyt tekemään…Täytyy sanoa, että en olisi koskaan uskonut liikkeen avaamisen teettävän niin paljon töitä! Ensinnäkin noin 50 henkilön rekrytointi on valtava urakka. Itse pääsiin olemaan mukana päälliköiden kanssa haastatteluissa ja erilaisissa rekrytointia avustavissa tehtävissä. Liikkeen avaaminen oli suunniteltu elokuulle, joten varasimme noin kaksi kuukautta aikaa tavaroiden hyllyyn laittamiseen ja myymälän valmiiksi hiomiseen. Samaan aikaan Kodin Terrassa oli rakennusmiehiä tekemässä viimeisiä hommia, joten sain viettää koko kesän työmaa-alueella – varustus oli tietenkin sen mukainen. Aamulle vedettiin huomioliivit ja suojakypärät päälle ja alettiin laittaa tavaraa hyllyyn. Tähän työrytmiin myös tottui kesän ja kun liike lopulta avattiin, tuntui olo aluksi hieman oudolta ilman työmaakamppeita…no onneksi tilalle saatiin uuden uutukaiset Kodin Terra vaatteet!

Kun liike saatiin elokuussa auki, niin pääsin vihdoin käsiksi varsinaiseen liiketoimintaan. Työnkuvani ovat olleet melkoisen moninaiset. Olen ehtinyt työskentelemään myyjänä eri osastoilla, hoitanut erilaisia projekteja, toiminut erittäin epävirallisena atk-asiantuntijana, ollut varastomiehenä, esiintynyt tv-mainoksessa jne. Tästä voi siis päätellä, että S-traineen työnkuva voi lähennelle sen kuuluisan yleismies Jantusen vastaavaa. Mutta eri tehtäviä tekemällä myös oppii parhaiten. Tätä kirjoittaessa olen menossa Oulusta Rovaniemelle. Vietin päivän Arinan pääkonttorilla järjestelmäkoulutuksessa ja huomenna jatkan taas töitä Kodin Terrassa. Reissaamista tulee siis usein aika paljon. Varsinkin Jollas-jaksoille on pitkä matka, sillä matkaa tulee tuollaiset 900km/suunta. Mutta on se sen arvoista!

Ville

Osuuskauppa Arinan S-Trainee

Avainsanat:
Kategoriat: Blogi | Kommentteja (0)

Oili, 18.10.2010

Katsoin kalenteriani ja tarkistin, onko koulutusohjelmamme tosiaan jo puolessa välissä. Aikaisemmat kenttäkoulutettavat ovat kertoneet, että aika kuluu nopeasti, mutta en uskonut sen kuluvan näin nopeasti. Hätäännyin jopa hieman siitä, että tämä ihana trainee-aika olisi ohi puolessa vuodessa. Pureskelin hieman mieleeni tulleita ajatuksia ja päätin kirjoittaa itselleni listan asioista, joita olen oppinut koulutusohjelmani aikana ja jotka olisi hyvä muistaa vielä loppuajalla.

1: Ota harvinaislaatuisista kenttäjaksoista kaikki oppi ja ilo irti. Kenttäjaksot ovat olleet koulutusajan suola. Olen päässyt tekemään töitä, joita en varmasti olisi muuten päässyt kokemaan. Minulla on edessä vielä Prisma jakso joulukuussa ja odotan sitä innolla.

2: S-traineelle ominaista on motivoitunut ja innostunut asenne työhön. Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään olemaan kärsivällinen. Olen ollut kesän ja syksyn SOK Taloudessa uuden talouden suunnitteluprosessin eli Supron parissa. Olemme kehittäneet suunnitteluvälinettä sekä tukeneet alueosuuskauppoja välineen käytössä. Projektissa mukana oleminen on mielenkiintoista ja vastuullista, sillä suunnitteluväline tulee kattamaan koko S-ryhmän. Välillä olen tosin löytänyt pääni käsien välistä pohtimasta ankarasti, miten paljon minulla onkaan vielä opittavaa.

3: Paljon kuulutetaan verkostoitumisen tärkeydestä ja se on aivan totta. Olemme kouluttaneet alueosuuskaupoille Suproa ja olen itsekin päässyt kerran kouluttamaan. Ihailen, miten hyvin esimieheni tuntee koulutettavia henkilöitä alueosuuskaupoista. Olenkin kirjoittanut ylös henkilöiden nimiä, jotta ne jäisivät paremmin muistiin. Viime viikko oli minulle todellista verkostoitumista ja päivät venyivät pitkiksi. Alkuviikosta Ässäkeskuksessa oli laskentapäälliköiden seminaari ja pääsimme tutustumaan paremmin suunnittelijoihin illanistujaisissa Kappelissa. Samaisella viikolla pääsin myös osallistumaan koko S-ryhmän päällikköpäiville Jyväskylään, joka oli hieno huipennus verkostoitumisviikolleni. Päällikköpäivillä ymmärsin taas paremmin, miten suuri S-ryhmä onkaan. Ilokseni tunnistin, että 1500 S-päällikön joukosta näin tuttuja kasvoja, joihin olin aiemmin viikolla ja muissa tilaisuuksissa tutustunut. Tilaisuus oli kaikin puolin hauska ja mieleenpainuva kokemus.

4: Muista pitää avoin mieli ja reipas asenne niin sinutkin muistetaan!

Satu
SOK Talouden s-trainee

Avainsanat:
Kategoriat: Blogi | Kommentteja (0)