Omistaja on asiakas

Suomen ensimmäiset osuuskaupat perustettiin 1800-luvun lopussa. Ihmiset olivat kyllästyneet kaupan alalla vallitseviin epäkohtiin. Vallankumouksellisen liikkeen lähtökohtana oli taata tuotteiden hyvä laatu ja kohtuulliset hinnat.

Osuuskauppojen määrä kasvoi nopeasti, ja tuli tarve yhteiselle keskusliikkeelle, joka neuvoisi ja ohjaisi kaikkia osuuskauppoja. Vuonna 1904 perustettiin SOK, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta.

Arvoista meidät tunnetaan

Tänä päivänä S-ryhmä on lähes 1600 toimipaikkaa ja 39 500 työntekijää sekä 1,9 miljoonaa suomalaista asiakasomistajaa. Myynnissä on kaikkea nuppineuloista traktoreihin. Kasvusta huolimatta ovat perusarvomme edelleen samat kuin yli sata vuotta sitten: tuottaa asiakasomistajille palveluja ja etuja.

Rohkenemme väittää, että työpaikkana S-ryhmä on monipuolinen ja mielekäs. Tehtäviä löytyy laidasta laitaan ja työpaikkavertailuissa olemme poikkeuksetta kärkikahinoissa. On jopa sanottu, että meillä S-ryhmässä on melkoisen reilu meininki.

Lisää S-ryhmästä: s-kanava.fi